Koe Lemmenjoen Lumo 

LAPIN TAIKA,

VALKEAT KESÄYÖT JA

PUHDAS, HILJAINEN LUONTO!

Saamelaistilamme Lemmenjoki Camping sijaitsee kauniin Lemmenjoen rannalla, Lemmenjoen kylän keskustassa, Njurgulahdessa. Vieressämme on Suomen suurin kansallispuisto, Lemmenjoen kansallispuisto. Meiltä on helppo lähteä esimerkiksi vaellukselle, kalastamaan tai veneretkelle.

Vuoden 2015 alusta liityimme mukaan HI-hostels -Suomen hostellijärjestöön. Toimimme Lemmenjoen Matkailupalvelut Oy:ltä vuokratuissa tiloissa. Meidän rannasta liikennöivät vuoroveneet joka toinen päivä aikataulun mukaisesti.

Hostelli auki 1.6.-30.9. Talvikäyttöiset mökit vuokrattavissa läpi vuoden.

Elämyksiä, retkiä ja majoitusta

Tarjoamme edullista majoitusta majatalossa ja leirintäaluemökeissä. Meillä voit saunoa myös rantasaunassa. Kahvilassamme on mahdollista nauttia lappilaisia herkkuja, esimerkiksi poronkäristystä ja muusia sekä tuoreita emännän paistamia munkkeja. Saatat jopa tavata poroja pihassamme.

Teemme kaikki ruoat tuoreista raaka-aineista ja suosimme lähiruokaa. Kahvila-ravintolastamme voi tilata vaikka aitoa poronkäristystä. Sen kanssa tarjotaan Lemmenjoen metsistä poimittuja puolukoita ja emännän tekemää maukasta perunamuusia. 

Kahvilastamme voi ostaa erilaisia lahjatavaroita ja matkamuistoja.

Järjestämme elämysretkiä Lemmenjoen kansallispuistossa ja ohjelmallisia iltoja kahvilassa. Meidän kanssamme voi lähteä esimerkiksi melontaretkelle Lemmenjoelle, kalastusretkelle tai opastetulle  vaellukselle Suomen suurimpaan Lemmenjoen kansallispuistoon.

Meidän kautta voit varata veneretkiä, ja varata paikkasi myös aikataulun mukaisesti päivittäin kulkevaan vuoroveneeseen. Myös ryhmät ovat meille erittäin tervetulleita.


Lemmenjoella on hyvät mahdollisuudet kalastamiseen, marjastukseen, sienestykseen, melontaan, geokätköilyyn, veneilyyn, kullanhuuhdontaan, vaeltamiseen ja retkeilyyn.

"Hyvin mieltä rauhoittava paikka vanhassa pihapiirissä." Jouni

"Mukava ja avulias henkilökunta. Hyvä sijainti lähellä kansallispuistoa! Tunnelmallinen pikkumökki." Kirsi

"Yllätyin majoituksesta positiivisesti. Hinta-laatusuhde kohtasivat tässä majoituspaikassa hyvin. Mökki oli yleisilmeeltään siisti. Heinä-elokuun vaihteessa oli kohtuullisen viileitä öitä, joten mökissä ollut sähköpatteri oli erinomainen lisä. Koiran kanssa matkustavalle hyvä vaihtoehto. Yhteiset tilat olivat siistit, tokikin jonkin verran jo aikaa nähneet. Vertaisin miljöötä vanhaan mummolaan. Sijainti erinomainen. Ystävällinen henkilökunta." Meeba

"Kaurismäkeläistä tunnelmaa."  Jarkko

Lemmenjoen Lumon kahvilan aukioloajat (kesä 2025):
7. - 16.6.
klo 15 - 20
17.6. - 15.8.
klo 9 - 10 ja 12.30 - 14 ja 15-20
16.8. - 20.9.
klo 15 - 20

Soita 045 197 1123, jos tarvitset kahvilapalveluita (ruokaa, juomaa ym.), venekuljetuksia tai majoitusta.

Tule ja koe Lemmenjoen Lumo!

www.hihostels.fi